Oho, viime kirjoituksesta onkin ehtinyt kulua jo reilu kuukausi.
Sen jälkeen olenkin mm. reputtanut ruotsin tentin, nähnyt kaikki Conan barbaari -elokuvat, käynyt roller derby -ottelussa ja kokeillut itsekin lajia, nähnyt paikallisen lääkiksen speksin ja ilmoittautunut ylimääräiselle kurssille. Ja Laika ehti käydä kylässä. Aika vain hupenee ja ekat tyypit lähtevät reilun viikon päästä koteihinsa joulun viettoon.
Onneksi en välttämättä tarvitse opintopisteitä ruotsin kielioppikurssista, sillä vaikka opin paljon, ei tentti mennyt läpi. Vielä en ole uskaltanut käydä hakemassa koettani nähdäkseni, kuinka pahasti sen reputin. Kurssista oli kuitenkin se hyöty että sain yhden uuden ystävän (joka myös reputti kokeen vaikka puhuu toisena äidinkielenään ruotsia), joka on täällä myös kevään ja että muutama kerta tuli hengattua porukassa, joka puhui ruotsia englannin sijaan.
Roller derby on mahtavaa. Näimme ensimmäisen Uumajassa järjestetyn ottelun pari viikkoa sitten ja viikko sitten kävin kokeilemassa sitä itse. Tammikuussa alan käydä viikottaisissa treeneissä. Tänä viikonloppuna pelataan ensimmäistä kertaa roller derbyn maailmanmestaruudesta ja illat ovatkin menneet Ruotsin ja Suomen pelejä seuratessa. Ja mikäli ymmärsin oikein eilisen tulokset, pelaavat Ruotsi ja Suomi parin tunnin kuluttua viidennestä sijasta.
Marraskuu ei ollut paras mahdollinen aika tulla tänne kylään ja oli haastavaa keksiä asioita, joita näyttää Laikalle. Muutamat museotkin onnistuivat olemaan kiinni muuton tai seuraavan näyttelyn kokoamisen vuoksi. Onneksi keskusta oli silloin täynnä erilaisia valoinstallaatioita.
Ensimmäinen hissan kurssini ei ollut kovinkaan työläs, joten otin viimeiseen moduuliin yhden kurssin historiaa lisää. Jouluun asti saankin opiskella enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä olisi sittenkin pitänyt olla tyytyväinen vähäiseen työmäärään ja leppoisaan opiskelutahtiin.